Olimme käyneet mökillä kevään mittaan muutamia viikonloppuja viettämässä. Kissat olivat tietenkin mukana.
Tilanne oli pelottava, ja miljöö epäilyttävä. Kissat viettivät viikonlopun käytännössä sängyn alla. Parempi katsoa kuin katua..eikö.
Viikonloppujen seuratessa toisiaan alkoi tutustuminen ympäristöön. Pelottavinta olivat tuuli ja linnut.
Tuuli oli valitettavasti yhtenäkin viikonloppuna suorastaan myrskyisä, joten ei ihme ettei ulos edes uskaltanut kurkata.
Mökki sijaitsee aivan järven rannalla, keskellä luontoa ja metsää, joten kissojen on turvallista liikkua ulkona ilman liikeenteen aiheuttamia vaaroja.
Eräänä kauniina viikonloppuna uteliaisuus voitti, ja kissa lähtivät ulkomaailmaan. Voi että miten ihanaa oli seurata niiden oivalluksia ja ihmettelyä. Leuto tuuli heilutti jotakin heinän tai ruohon kortta, ja voi sitä ihmetyksen ja varovaisen uteliaisuuden sekamelskaa.

Lentelevä kärpänen, korento tai perhonen.
Muurahaiset, hyttyset, kaikki pienen pienet ötökät joita ei ihmissilmä edes välttämättä huomaa.
Lintujen laulu ja lokkien kirkunta.
Kissat olivat ihmemaassa. Ne oppivat hetkessä rutiinit, miten pyydetään ulos, ja miten pyydetään sisään. Ja kun pääsee sisään, saa ruokaa. Arvatkaapa mitä toinen kissoista teki? No pyysi ulos, ja tuli toisesta ovesta sisään ja hirveä nälkä oli yllättänyt sillä välin.
Kissat seurasivat ihmisiä. Ne tulivat rantaan mukana. Tyyni järvi on ihana. Rakastan sitä, enkä koskaan kyllästy tuijottamaan tyyntä järven pintaa. Istun ja nautin, kerään itseeni tällä tavoin voimaa. Ainakin haluan uskoa niin.
Kissat saattoivat rantakallioilla tulla viereen hengailemaan, tai vaan olivat siinä. Nekin nauttivat. Kallion lämmöstä, hiljaisuudesta, rauhalllisuudesta, seesteisyydestä.

Kissojen luonne-erot
Kissojen luonne-erot korostuivat mökillä. Toinenhan on semmoinen hienostunut, harkitseva, leijailevista keijukaisista innostuva ja auringonsäteillä leikkivä hönö. Toinen taas utelias, joka paikassa yhtä aikaa oleva, syöksähtelevä, nopealiikkeinen, pulaan joutuva, ja pienestäkin ärsykkeestä välittömästi saalistusvietin vietävissä.
Harkitseva hönökissa käytännössä tepasteli kesän mökin pihamaalla, ja yritti saada yhtä pientä perhosta kiinni. Teki pieniä pomppujakin perhosen perässä. Ei saanut kiinni. Ei ehkä tosissaan yrittänytkään.
Tämä myös vain katseli ihan rauhassa kun järvestä nousi sorsaperhe 10 pienen sorsanpoikasen kanssa mustikoita syömään. Ei se näyttänyt niitä pelkäävänkään, mutta ei reagoinut niihin mitenkään. Ihan kuin nyt jokapäivä sorsaperheen näkisi.
Myöskään joutsenperheen tullessa samoille mustikkamaille ei se tätä kissaa liikauttanut.
Entä aina valmis partiolainen? Jo vain! Sorsia vaanittiin uteliaana. Näin kuitenkin että jännitystä ja uteliasuutta on enemmän ilmassa kuin sitä ötököihin kohdistuvaa saalistusviettiä. Ryömi suorastaan niiden eteen, ja jäi siihen makoilemaan, ihan metrin päähän. Katseli tarkkaan niiden toimitusta, lopulta kyllästyi ja lähti pois. Oli vain utelias, niinkuin aina, ja asiathan täytyy selvittää juurta jaksaen 🙂

Joutsen perheen kun näki metsässä, niin juoksujalkaa lähemmäksi katsomaan. Siitä isä joutsen jo hermostui ja levitti siipensä ja tuli kohti.
Kissa ei varmaankaan tajunnut vinkkiä kun jäi vain paikoilleen näitä isoja lintuja ihmettelemään, eikä se isä-joutsenkaan viitsinyt enempää aikaa kissaan tuhlata.
Ja näin jatkui taas useampana päivänä.
Suuri saalistaja
Kerran jo luulin että Suuri Saalistaja oli saanut saaliin. Se syöksyili metsässä aluskasvillisuuden seassa, ja jäi saaliinsa kanssa polulle. Asettui siihen makaamaan ja alkoi syömään saalista.
Minä melkein itku silmässä katsomaan, onko sillä hiiri vai lintu, ja lähestyn varovasti.
Kissa jatkoi syömistään rauhassa, oikein jauhoi ja pureskeli.
Olihan sillä saalis! Männynkäpy!
Voi pientä, ja mikä helpotus.
