Voi pojat! Tämä oli toinen virallinen mökkikesä kissoille. Mitä useammin pakkasin kissat autoon, huristeltiin muutama tunti ja perille päästyämme avasin kuljetuslaatikon oven, sitä enemmän matkustelusta tuli kissoillekin rutiini.
Enää ei menty sänkyjen alle piiloon. Ei kurkittu silmät teevatina ovensuusta. Ei oltu niska kyyryssä kun taivaalla lenteli lintuja.
Tultiin poikina kuljetusboksista ulos tiluksia tarkistamaan. No, brittihurmurin pitää aina ensin saada ruokaa lautaselle, sitten pissat hiekkalaatikkoon, ja sitten hän oli valmis astelemaan pihamaalle.
Vilkas meni jo menojaan. Nenä oli jo löytänyt jonkin mielenkiintoisen tuoksun joka piti heti tarkistaa.
Aluksihan kaikki oli jännää. Hyttyset, kärpäset, perhoset, muurahaiset, kaikki ötökät. Niitä tuijotettiin ja vaanittiin. Toinen yritti saada osumaa käpälään kun toinen jo pisteli jotain poskeen.
Hiiret
Olimme mökillä kuukauden verran. Tästä vilkkaasta maatiaiskatista kuoriutui jäätävä hiirikissa ensi päivästä alkaen. Ihankuin se olisi koko talven hionut strategiaa mitä hän tekee kun pääsee mökille, ja ennenkaikkea miten hän sen tekee. Viime kesänä saalis oli luokkaa männynkäpy, nyt oli muut mielessä. Mikäänhän ei ikinä muutenkaan jää siltä huomaamatta, niin eipä jäänyt hiiretkään.
Se toi jokaikinen päivä pihapiiristä hiiriä. Asetti ne ulkohuussiin menevälle polulle, jotta ne eivät jäisi meiltä huomaamatta. Olin järkyttynyt, vaikka tätä olin aavistellut. Se syttyy välittömästi pienestäkin liikkeestä, oli kyseessä lelu tai vaikka parvekkeella oleva kärpänen.
Käsittelin asiaa mielessäni ja jouduin myöntämään etten voi tälle mitään. Tällä mennään. Olosuhteet ovat idylliset mökkeilyyn, ei ole liikennettä, ei muita ihmisiä. Kissat saavat olla siellä vapaana.
Kissa siis tähysteli milloin missäkin kiven päällä tai kannon nokassa, katseli mustikanvarpujen peittämää kunttaa ja kuunteli. Se tiesi tasan tarkkaan missä kohtaa hiiri meni. Se on synnynnäinen metsästäjä. Oikeastaan sitä katsellessa mieleeni hiipi ajatus että sen oikea paikka olisi jossakin ihanassa maatalossa suorittamassa hyödyllisiä tehtäviä joihin se on kuin luotu. Nopea, tehokas, sinnikäs.
Kissat pysyivät mökin pihassa koko kesän. Niillä olisi ollut kilometrejä metsää ympärillä, mutta ne kullannuput pysyivät katseen etäisyydellä koko ajan. Sekin oli ihmeellistä.
Hiiriä tuotiin niin paljon, etten voi ymmärtää mikä invaasio niitä siellä on. On ollut onni etteivät ne ole tulleet mökkiin sisään syksyllä ja talvella. Kerran vuosia sitten tuli, oli papanoita ja yksi aurinkokennon virtajohto syöty poikki. Ei kivaa sekään.
Brittiläinen aristokatti haistoi hiirtä. Se nyrpisti nenäänsä. Se oli aika huvittavaa. Sen jälkeen sitä eivät ne kiinnostaneet.
Tänä kesänä mökin pihaan tuli sorsat ja joutsenet taas mustikoiden perässä. Sorsia kissat eivät nähneet, ehkä nyt hyvä niin, koska sorsanpoikaset olivat todella pieniä vielä. Eiköhän emo antaisi tukkapöllyn vilkkaalle kissalle jos se erehtyisi lähestymään. En kuitenkaan tämän hiirihomman jälkeen halua ottaa sitä riskiä.
Joutsenperheen poikaset kasvavat niin kovaa vauhtia, etten ole niiden suhteen yhtään huolissani. Sitäpaitsi sieltä tulisi kyllä kissalle niinsanottu turpakeikka.
Oli aivan ihana mökkiloma. Säät olivat niin ihanat. Lämmintä oli vähän liikaakin. Ihaninta mielestäni mökkisäässä on se ettei tuule.
Kuumimmat päivät menivät vain maatessa. Kissat eivät jaksaneet nekään mitään. Me vain oltiin.
Hiekkalaatikko ulos
Kissoilla on hiekkalaatikko mökillä kuten jo kerroinkin. Mua alkoi vähän ärsyttämään hiekkalaatikolla käynti, ensin ollaan monta tuntia ulkona, ja sitten äkkiä sisään kakalle 🙂 Ulkona on hehtaaritolkulla maastoa jos jonkinlaista johon se läjän voisi pyöräyttää. Mut ei..Nämähän on sisäkissoja kuitenkin, ja tähän pehvat tottuneet.
Paitsi! Huvittavaa! Löysin ulkoota kakkapaikan. Sieltä löytyi aika tuore tavara, joten voidaanko sanoa että vasta vihitty 🙂
Olin tyhjentänyt viljelylaatikon kasveista ja mullista. Siinä oli siis paikallaan ne pelkät lavakaulukset. Siellä oli ehkä pari lapiollista multaa vielä joten oli niinku ”hiekkaakin”. Ja sinnepä oli pökäleet tehty. Ja toisetkin.
Onhan se laatikko! Reunat ja kaikki.
Tämä lähti välittömästi jatkojalostukseen, ja ensi kesänä meillä onkin ”hiekkalaatikko”, ei lasten leikkeihin, vaan…
Hiekkaa en suunnittele laittavani siihen, vaan ihan kunttaa, mikäs sen parempaa.